Nyt voin rauhassa huokaista että tällähetkellä meillä on rauha maassa. On se niin ihanaa touhuta noitten elukoiden parissa, se on just sitä mistä oon haaveillukkin.
Sanoinkin että meillä on nyt niinkuin kaksi maailmaa, kun on nuo lypsylehmävasikat ja sit haikut, molemmat ovat omalla tavallaan aivan ihania, vaikka ovat aivan erilaisia! Päivät kuluisivatkin kuin siivillä pihalla töissä, mutta kun on nämä tylsät kotityötkin, siivous, pyykkäys, tiskit yms.
Meillä ollaan iloittu uudesta haikku-vasikasta, joka syntyi sunnuntaina. Herkules sai kaverikseen Herodeksen, kaksi sonnipoikaa nyt siis koristaa meidän neitien laumaa. =) Herodeksen emä on todella rauhallinen ja antaa koskea vasikkaansa, ja olihan se poitsu tänään meidän pihassa tutustumassa meihin ihmisiin ja Peto-kissakin oli ihmeissään uuden näköisestä kaverista. :) Herkuleksen emä on vähän tujumpaa sorttia, ja Herkulesta ihailemme vain kauempaa!
Koirien rintamalla elo on rauhallista, pyörälenkille halailisin Lystin kanssa mutta kun tuo isäntä ei oo ostanu mulle uutta pyörää vieläkään ku entisen hajotti lastenisuimineen päivineen. Täytyykin muistuttaa asiasta! :)
Niin ja Hertta on nyt sit ilmotettu seuraavana Tuuriin näyttelyyn, sinne siis katseet suuntaamme Hertan osalta. Jotain harrastustakin ajattelin tyttösen kans alottaa tässä keväällä, kun tota energiaa olis vaikka muille jakaa! :)
Välillä tulee hetkiä että olis kauhee pentukuume, mut onneks nyt kumminkin aina tulee ajatus että kuinka nyt on helppoa, ei nyt pentua taloon. Ei. Mut ku... ei! ;)
Wauhtikartano vaikenee taas tältä erää! :)
Sanoinkin että meillä on nyt niinkuin kaksi maailmaa, kun on nuo lypsylehmävasikat ja sit haikut, molemmat ovat omalla tavallaan aivan ihania, vaikka ovat aivan erilaisia! Päivät kuluisivatkin kuin siivillä pihalla töissä, mutta kun on nämä tylsät kotityötkin, siivous, pyykkäys, tiskit yms.
Meillä ollaan iloittu uudesta haikku-vasikasta, joka syntyi sunnuntaina. Herkules sai kaverikseen Herodeksen, kaksi sonnipoikaa nyt siis koristaa meidän neitien laumaa. =) Herodeksen emä on todella rauhallinen ja antaa koskea vasikkaansa, ja olihan se poitsu tänään meidän pihassa tutustumassa meihin ihmisiin ja Peto-kissakin oli ihmeissään uuden näköisestä kaverista. :) Herkuleksen emä on vähän tujumpaa sorttia, ja Herkulesta ihailemme vain kauempaa!
Koirien rintamalla elo on rauhallista, pyörälenkille halailisin Lystin kanssa mutta kun tuo isäntä ei oo ostanu mulle uutta pyörää vieläkään ku entisen hajotti lastenisuimineen päivineen. Täytyykin muistuttaa asiasta! :)
Niin ja Hertta on nyt sit ilmotettu seuraavana Tuuriin näyttelyyn, sinne siis katseet suuntaamme Hertan osalta. Jotain harrastustakin ajattelin tyttösen kans alottaa tässä keväällä, kun tota energiaa olis vaikka muille jakaa! :)
Välillä tulee hetkiä että olis kauhee pentukuume, mut onneks nyt kumminkin aina tulee ajatus että kuinka nyt on helppoa, ei nyt pentua taloon. Ei. Mut ku... ei! ;)
Wauhtikartano vaikenee taas tältä erää! :)
Viime sunnuntaina oli sit se Vaasan koiranäyttely, ja Hertan kanssa sinne suunnistettiin. Lauantaina puunattiin ja putsattiin, pestiin tassuja joka ulkoilukerran jälkeen ja lapsetkin olivat kaikki harjat kädessä. Illalla sitten muistutettiin mieleen vähän näyttelyasentoa, juoksua ja hampaiden katsomista, ja Hertta oli vähän alamaissa ja teki kaikki käsketyt jutut ilman pelleilyjä, ja kävi sitten mielessä että onkohan tyttösellä kaikki hyvin. Koko ajan nyt mietiskelen ja seurailen koiria ja niiden olemuksia, kun Wallun kävi niin huonosti, siitä on niin paha mieli vieläkin. Mutta jokatapauksessa Hertta jätti vielä iltaruokansakin puoliksi syömättä ja vähän jo huoletti. Mut koitti aamu ja Hertta oli oma itsensä ja ajattelin et lähdetään nyt katsomaan vaasaan miten käy.
Näyttelypaikalle saavuttiin ja oikean kehän reunalle mentiin seisoskelemaan ja oli vain yksi huoli...missä kaikki leonbergit on? Uroksien kehä olis pitäny jo olla menossa. Höh! no kysyttiin sit siitä kehän 13 sihteeriltä ja se opasti meidät kehälle 11. No eipä näyttäny nekään leoilta. Alko jo hiukan ottaa nuppiin että mitä peliä tää nyt oikeen on. Nähtiin sitten toinen leon omistaja joka kerto että aikoja oli muutettu ja leot on jo arvosteltu. Voi voi voi voi kun alko jurppimaan. No käytiin sit infossa kysymässä ja siellä sit neuvottiin et tuomari kyllä arvostelee koiran jos niin halutaan. No haluttiinhan me. Meillä ei ollut tietoa että tuhkapilven aiheuttamat ongelmat olivat muuttaneet myös näyttelyiden järjestelyjä, mutta kuinkas sitä tuomarit lentää jos ei koneet lennä. Enkä sitten sähköpostiani ollu lukenu vaikka olihan siitä sinne ilmotettu. Siinä sit odotellessa käveltiin hallia ympäri ja yhtäkkiä meijän Hertta päätti päästää sit ainakin 2 päivän pazkat sinne lattialle. Että selvishän se sit et miks meijän Hertta oli vähän outo edellispäivänä. Onneks oli useampi kakkapussi mukana ni sai heti kerättyä kaikki pois ettei mitää partiota tarvinnu jäädä odottelemaan. Yksi pikkulapsi sattui sit kulkemaan siitä ohi isänsä kanssa ja tokaisi: Isi, hyi että täällä haisee! :) Vähän hävetti mut minkäs teet...Hertalla oli hätä ja thats it! Sen jälkeen Hertasta tuli oma normaali itsensä. Ei onneks ollu sen vakavampi juttu!
No sit olikin sen arvostelun aika, Hertta käyttäytyi mallikkaasti, hampaiden katsominen tuotti odotetusti vähän rimpuilemista mut paremmin meni kun muulloin. Tuomarina oli Marianne Holm ja arvosteli Hertan näin:
Hyvin kehittynyt, tasapainoinen, suuri, voimakas juniori. Ihanailmeinen pää. Hyvät korvat. Erinomainen kaula. Tilava, oikeamuotoinen runko. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvät käpälät. Vaivaton ravi, mutta nostaa häntää vielä varsin korkealle. Hyvin lupaava. EH tuli! :) Jes! Ja sitten kotia kohti! Loppujen lopuksi kaikki meni siis hyvin vaikka myöhästyttiinkin kehästä, ja tuleehan noita uusia näyttelyitä! :)
Eilen torstaina sain mukavan puhelun Hertan Elmo-veljen emännältä. Elmo oli emäntänsä kanssa ohikulkumatkalla ja pysähtyivät sitten meillä hetkeksi leikkimään. Voi sitä riemun määrää kun oli Hertallakin leikkikaveri, joka oli tarpeeksi iso, ettei jäänyt jalkoihin.:) Elmo kävi tutustumassa meidän vasikoihin ja tukkalehmiinkin. =) Yritimme räpsiä kuvia sisaruksista, mutta meno oli aikas vauhdikasta, mutta laitan muutaman suht onnistunenn kuvan tännekin nähtäväksi. Kyllä oli onnenpäivä! Kiitos Elmo ja Minna vierailusta ja nähdään taas! :)
Näyttelypaikalle saavuttiin ja oikean kehän reunalle mentiin seisoskelemaan ja oli vain yksi huoli...missä kaikki leonbergit on? Uroksien kehä olis pitäny jo olla menossa. Höh! no kysyttiin sit siitä kehän 13 sihteeriltä ja se opasti meidät kehälle 11. No eipä näyttäny nekään leoilta. Alko jo hiukan ottaa nuppiin että mitä peliä tää nyt oikeen on. Nähtiin sitten toinen leon omistaja joka kerto että aikoja oli muutettu ja leot on jo arvosteltu. Voi voi voi voi kun alko jurppimaan. No käytiin sit infossa kysymässä ja siellä sit neuvottiin et tuomari kyllä arvostelee koiran jos niin halutaan. No haluttiinhan me. Meillä ei ollut tietoa että tuhkapilven aiheuttamat ongelmat olivat muuttaneet myös näyttelyiden järjestelyjä, mutta kuinkas sitä tuomarit lentää jos ei koneet lennä. Enkä sitten sähköpostiani ollu lukenu vaikka olihan siitä sinne ilmotettu. Siinä sit odotellessa käveltiin hallia ympäri ja yhtäkkiä meijän Hertta päätti päästää sit ainakin 2 päivän pazkat sinne lattialle. Että selvishän se sit et miks meijän Hertta oli vähän outo edellispäivänä. Onneks oli useampi kakkapussi mukana ni sai heti kerättyä kaikki pois ettei mitää partiota tarvinnu jäädä odottelemaan. Yksi pikkulapsi sattui sit kulkemaan siitä ohi isänsä kanssa ja tokaisi: Isi, hyi että täällä haisee! :) Vähän hävetti mut minkäs teet...Hertalla oli hätä ja thats it! Sen jälkeen Hertasta tuli oma normaali itsensä. Ei onneks ollu sen vakavampi juttu!
No sit olikin sen arvostelun aika, Hertta käyttäytyi mallikkaasti, hampaiden katsominen tuotti odotetusti vähän rimpuilemista mut paremmin meni kun muulloin. Tuomarina oli Marianne Holm ja arvosteli Hertan näin:
Hyvin kehittynyt, tasapainoinen, suuri, voimakas juniori. Ihanailmeinen pää. Hyvät korvat. Erinomainen kaula. Tilava, oikeamuotoinen runko. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvät käpälät. Vaivaton ravi, mutta nostaa häntää vielä varsin korkealle. Hyvin lupaava. EH tuli! :) Jes! Ja sitten kotia kohti! Loppujen lopuksi kaikki meni siis hyvin vaikka myöhästyttiinkin kehästä, ja tuleehan noita uusia näyttelyitä! :)
Eilen torstaina sain mukavan puhelun Hertan Elmo-veljen emännältä. Elmo oli emäntänsä kanssa ohikulkumatkalla ja pysähtyivät sitten meillä hetkeksi leikkimään. Voi sitä riemun määrää kun oli Hertallakin leikkikaveri, joka oli tarpeeksi iso, ettei jäänyt jalkoihin.:) Elmo kävi tutustumassa meidän vasikoihin ja tukkalehmiinkin. =) Yritimme räpsiä kuvia sisaruksista, mutta meno oli aikas vauhdikasta, mutta laitan muutaman suht onnistunenn kuvan tännekin nähtäväksi. Kyllä oli onnenpäivä! Kiitos Elmo ja Minna vierailusta ja nähdään taas! :)
Olipa kerran tavallisen kaunis sunnuntaipäivä ja istuskelin pihaportailla juomassa kahvia ja syömässä kanelipullaa, aurinko paistoi ja lapset leikkivät leikkejään (kerrankin kiltisti). Mukavan olotilan jatkuessa päätin tarttua haravan varteen ja laittaa pihaa kuntoon. Sitten läksin sisälle ruuan laittoon ja kun muusit ja muut pöperöt oli syöty niin koitti hetki että mikään ei ollut enää hyvin. Meille kasvatukseen tulleet lypsylehmävasikat päästettiin karvalehmien joukkoon ulkoaitaukseen ja nämä karvanaamat hätääntyivät outoja otuksia ja pian oli yksi läpi aidan...ja pian toinen. Tarkasti en muista missä järjestyksessä kaikki tapahtui mutta pianhan ne karvalehmät oli kaikki läpi aidan, paitsi yksi jäi aitaukseen. Väkeä alkoi tulla mukavaan tahtiin apuun ja ensimmäinen urakka oli saada takasin navettaan vasikat. Sitten karvalehmien perään.
Suurin lauma löytyi meiltä lähtevän metsäautotien päässä olevasta metsästä. Onneksi paikalla oli taitavampia ihmisiä jotka osasivat houkutella lauman liikenteeseen ja takasin kotiinpäin. Tielle päästyämme joukko alkoi seurata minua, en tiedä tunnistivatko ääneni vai oliko punaisesta takistani hyötyä, mahtoivat sen nähdä tukkansa alta. Kotiinpäin tultiin, välillä muutaman mutkan kautta. Minä kuljin edelleen ensimmäisenä ja tottapuhuen välillä oli tulla pupu pöksyyn kun lauma sattui jotain säikähtämään ja lähtivät juoksemaan kotiinpäin, minäkin juoksin, sohjossa, samalla pelkäsin kaatuvani ja samalla olin onnellinen että kotiinpäin mentiin ja LUJAAA! Se oli oikea emännän tulikaste, ensimmäinen sellanen! :)
Tällävälin 2 kpl karvalehmiä oli n. 3 km päässä kotoa ja siellä oli ollut myös haastetta saada elukat "aisoihin"...viisaat ja rohkeat poijankoltiaiset olivat mönkijän ja traktorin kanssa ajaneet eläimiä kiinni ja lassolla saaneet isomman elukan kiinni ja pienempi seurasi isoa ilman köysiä. Nämä karvapäät tuotiin myöhemmällä sitten autolla kotiin. Eläimet kotona, aita korjattu ja kaikki hyvin. Tai niinhän sitä luultiin. Ilta ja alkuyö meni mietiskellessä tapahtumaa ja siinä vaiheessa jo naureskeltiin kommelluksille joita tapahtui hässäkän aikana.
Seuraavana päivänä hiljalleen yritettiin palauttaa karvalehmien luottamusta meihin ja seurailtiin tilannetta.
Yhtäkkiä maailma taas romahti, meidän Wallu oli sairas. Wallu oli jo muutaman päivän käyttäytynyt oudosti, oli väsynyt, ei syönyt ruokaansa kaikkia, ei halunnut olla kopissaan tai sitten ei tullut kopista pois vaikka vietiin ruokaa. Me vain ajateltiin että Wallu on stressaantunut meidän uusista eläimistä joille ne on haukkunut öisin, ja sitten sitä kautta on päivällä niin väsynyt. Mitään patteja ei näkynyt missään. Olisi pitänyt olla viisaampi ja ajatella asiaa tarkemmin. Nyt Wallulla oli kaulalla iso patti ja naama turvoksissa ja rintakehään kerääntynyt vettä. Sitten alkoi myös Wallun hengitys vaikeutua patin seurauksena ja niin oli päästettävä Wallu autuaimmille metsästysmaille. Kaikki kävi niin nopeasti.
Tuli ilta ja suru oli suuri, Wallun koppi oli tyhjä ja häkin ovi ammotti avoimena, ikävä kasvoi vain suuremmaksi. Mutta pian oli heitettävä suru taka-alalle kun Hannu sai kaveriltaan soiton että meidän karvalehmät on ilmeisesti taas karussa. Pihalla selvisi että tottahan se taas on, aitaus hajalla, eikä karvalehmän karvalehmää missään. Lypsylehmävasikat olivat saaneet portin kumoon ja innoissaan lähteneet ulkoilemaan, mutta karvalehmät olivat taasen säikähtäneet. Siinä vaiheessa oli voimavarat jo aika vähissä. Minä menin sisälle ja Hannu lähti kaverinsa kanssa ajelemaan ja etsimään elukoiden olinpaikkaa. 7 elukan lauma oli näkynyt, mutta eihän niitä yöllä sieltä kotiin saisi. Soittelivat sitten hätäkeskukseen ja kysyivät neuvoa. Ohjeeksi oli annettu että kotiin nukkumaan ja aamun valjetessa eläimet kotiin ja poliisille laittoivat tietoa sen varalta että eläimet menisivät valtatielle. Hannun kaveri oli vielä vienyt jauhoja ja muita herkkuja pellolle jossa elukat oli, etteivät siitä kovin kauaksi yön aikana häviäisi. Kotona olevat vasikat olivat kipittäneet itsekseen takasin navettaan nukkumaan ja ovi oli hyvä vain nostaa oven eteen, taidettiin sitä vähän naulatakkin. Ja sitten nukkumaan tai "nukkumaan"!
Aamun valjetessa Hannu lähti eläimiä etsimään ja taas alkoi väkeä saapua avuksi, uusia ja vanhoja konkareita. Ei mennyt kauan kun selvisi että kaikki eläimet on tallessa, kahdessa laumassa. Minä kotona sisällä tuskailin että mistä saisin lapsenvahdin että pääsisin myös jotain tekemään, ja naapurin Johanna, joka oli jo sunnuntaina lapsia katsomassa pääsi taas apuun. Jälkeenpäin olen miettinyt että kyllähän molemmilla kerroilla eläimet olisi saatu kotiin ilman minuakin, mutta minä olisin tullut hulluksi jos olisin vain joutunut seuraamaan tilannetta katsomalla ulos ikkunasta. Suuren suuri Kiitos siis Johannalle avusta!!!
Pää pyörryksissä lähdin käymään kylän huoltsikalla kun jääkaappikin loisti tyhjyyttään, vaan eipä siltäkään reissulta puuttunut jännitystä. Ostokset tehtyäni auto ei lähtenytkään ensin käyntiin, hermoiltuani ja pari kertaaa stratattuani auto lähti käyntiin ja matka kotiinpäin alkoi vauhdikkaasti, ajattelin et nyt mennään sit äkkiä että ei kerkee auto hajota. Joo tuli poliisitkin vastaan, mutta satuin olemaan just risteyksessä lähdössä ja olin ihan just laittanu turvavyönkin kiinni, ja kyllä mä sit ihan rajotusten mukaan ajoin! ;D Ajoin kunnes auto sammu, mutta siinä vaiheessa olin jo 200metrin päässä kotoa. Taas starttailin aikani ja pääsin kotiin. Sitten tuli tieto että yksi eläin poikii metsäautotien päässä olevassa metsässä. Ei puuttunut jännitystä siitäkään hetkestä. Sitten joukko ihmisiä hypättiin 2 paikkaseen pikkumaasturiin, minä jauhoastiassa ja kaksi isokokosta miestä takakontissa seurana. Hätä ei lue lakia ja niin sitä mentiin. Kauimmainen lauma löytyi pian ja sitä olikin jo useampi ihminen karhaamassa kotiinpäin. Meidän kyydissä tuli myös nainen josta nämä eläimet on meille hankittu, ja hänen perässään eläimet lähtivätkin aika hyvää vauhtia kulkemaan kohti kotia. Taas oli tunne että hyvinhän tämä menee. Ensimmäinen suuri pelto jota pitkin lähdettiin kotiinpäin oli todella raskas kuljettava, kumpparit keräsivät ison rapalöntin itseensä ja jalat olivat todella raskaat, eteenpäin oli silti mentävä. Mutta sitten elukat tekivätkin täyskäännöksen ja palasivat pellon alkupäähän. Minä seisoin keskellä peltoa ja mietin että mihinkäs suuntaan tästä lähtisin. Sitten kun ajattelin että lähden takasin päin, niin tössähdinkin naamalleni sinne rapakkoon kun kengät oli jumittuneet liejuun. Että itkeäkkö vai nauraakko???
Kyllä ne eläimet sitten rauhallisesti lähtivät taas kotia kohden ja hyvin meni pitkän matkaa, kunnes kerkesin taas ajatella että hienosti tämä menee, nimittäin lauma lähti kohti valtatietä. Edessä oli vielä tiheä metsä mutta kuitenkin, suunta oli väärä ja pelko siitä että kohta ne on tiellä oli karmiva. Saatiinhan ne sieltä sitten kääntymään ja hissukseen sitten tultiin kotiin ja aitaukseen, huh!
Suurin osa lähti samantien hakemaan toista laumaa kotiin, ajatuksena että yksi kantaa sen vasikan joka on syntynyt ja muut eläimet seuraavat varmasti perässä. Minä ja Hannu jäätiin kotiin muutaman muun kanssa vahtimaan elukoita ja vahvistamaan aitausta. Kaikki rautaputket, rautatikkaat, ovielementit ja kaikki narut ja muovinpalaset laitettiin varmistukseksi, etteivät ne enää lähtis karkuteille. Toinen lauma saapui sitten kotiin, ilman vasikkaa, koska se ei ollut vielä syntynytkään. Siis kaikki hyvin. Illan aikana syntyi sitten se vasikka, mutta ilmeisesti se oli jo menehtynyt ennen syntymäänsä. Siinä vaiheessa tuntui että pitäsköhän sitä luovuttaa. :/
Kaiken tämän jälkeen asennettiin aitaukseen vielä sähköpaimen varmistamaan että enää ei tätä kauhutarinaa pääsisi tapahtumaan. Onnellinen olen siitä että ainakin kaikki ihmiset säilyivät kaiken tämän keskellä hengissä ja ehjin nahoin.
Paljon oli kirjotettavaa ja paljon jäi varmasti kirjottamatta mutta kaikille apuna ja tukena olleille SUURI KIITOS!!!
Toinen hieho poiki eilen ja voi sitä onnen hetkeä kun sain nähdä sen pienen vasikan, joka taapersi emonsa vierellä! Kaikki kärsimys olikin palkittu ja enää ei tee mieli luovuttaa. Nyt kuulumisiin taas täältä wauhtikartanolta! :)
Suurin lauma löytyi meiltä lähtevän metsäautotien päässä olevasta metsästä. Onneksi paikalla oli taitavampia ihmisiä jotka osasivat houkutella lauman liikenteeseen ja takasin kotiinpäin. Tielle päästyämme joukko alkoi seurata minua, en tiedä tunnistivatko ääneni vai oliko punaisesta takistani hyötyä, mahtoivat sen nähdä tukkansa alta. Kotiinpäin tultiin, välillä muutaman mutkan kautta. Minä kuljin edelleen ensimmäisenä ja tottapuhuen välillä oli tulla pupu pöksyyn kun lauma sattui jotain säikähtämään ja lähtivät juoksemaan kotiinpäin, minäkin juoksin, sohjossa, samalla pelkäsin kaatuvani ja samalla olin onnellinen että kotiinpäin mentiin ja LUJAAA! Se oli oikea emännän tulikaste, ensimmäinen sellanen! :)
Tällävälin 2 kpl karvalehmiä oli n. 3 km päässä kotoa ja siellä oli ollut myös haastetta saada elukat "aisoihin"...viisaat ja rohkeat poijankoltiaiset olivat mönkijän ja traktorin kanssa ajaneet eläimiä kiinni ja lassolla saaneet isomman elukan kiinni ja pienempi seurasi isoa ilman köysiä. Nämä karvapäät tuotiin myöhemmällä sitten autolla kotiin. Eläimet kotona, aita korjattu ja kaikki hyvin. Tai niinhän sitä luultiin. Ilta ja alkuyö meni mietiskellessä tapahtumaa ja siinä vaiheessa jo naureskeltiin kommelluksille joita tapahtui hässäkän aikana.
Seuraavana päivänä hiljalleen yritettiin palauttaa karvalehmien luottamusta meihin ja seurailtiin tilannetta.
Yhtäkkiä maailma taas romahti, meidän Wallu oli sairas. Wallu oli jo muutaman päivän käyttäytynyt oudosti, oli väsynyt, ei syönyt ruokaansa kaikkia, ei halunnut olla kopissaan tai sitten ei tullut kopista pois vaikka vietiin ruokaa. Me vain ajateltiin että Wallu on stressaantunut meidän uusista eläimistä joille ne on haukkunut öisin, ja sitten sitä kautta on päivällä niin väsynyt. Mitään patteja ei näkynyt missään. Olisi pitänyt olla viisaampi ja ajatella asiaa tarkemmin. Nyt Wallulla oli kaulalla iso patti ja naama turvoksissa ja rintakehään kerääntynyt vettä. Sitten alkoi myös Wallun hengitys vaikeutua patin seurauksena ja niin oli päästettävä Wallu autuaimmille metsästysmaille. Kaikki kävi niin nopeasti.
Tuli ilta ja suru oli suuri, Wallun koppi oli tyhjä ja häkin ovi ammotti avoimena, ikävä kasvoi vain suuremmaksi. Mutta pian oli heitettävä suru taka-alalle kun Hannu sai kaveriltaan soiton että meidän karvalehmät on ilmeisesti taas karussa. Pihalla selvisi että tottahan se taas on, aitaus hajalla, eikä karvalehmän karvalehmää missään. Lypsylehmävasikat olivat saaneet portin kumoon ja innoissaan lähteneet ulkoilemaan, mutta karvalehmät olivat taasen säikähtäneet. Siinä vaiheessa oli voimavarat jo aika vähissä. Minä menin sisälle ja Hannu lähti kaverinsa kanssa ajelemaan ja etsimään elukoiden olinpaikkaa. 7 elukan lauma oli näkynyt, mutta eihän niitä yöllä sieltä kotiin saisi. Soittelivat sitten hätäkeskukseen ja kysyivät neuvoa. Ohjeeksi oli annettu että kotiin nukkumaan ja aamun valjetessa eläimet kotiin ja poliisille laittoivat tietoa sen varalta että eläimet menisivät valtatielle. Hannun kaveri oli vielä vienyt jauhoja ja muita herkkuja pellolle jossa elukat oli, etteivät siitä kovin kauaksi yön aikana häviäisi. Kotona olevat vasikat olivat kipittäneet itsekseen takasin navettaan nukkumaan ja ovi oli hyvä vain nostaa oven eteen, taidettiin sitä vähän naulatakkin. Ja sitten nukkumaan tai "nukkumaan"!
Aamun valjetessa Hannu lähti eläimiä etsimään ja taas alkoi väkeä saapua avuksi, uusia ja vanhoja konkareita. Ei mennyt kauan kun selvisi että kaikki eläimet on tallessa, kahdessa laumassa. Minä kotona sisällä tuskailin että mistä saisin lapsenvahdin että pääsisin myös jotain tekemään, ja naapurin Johanna, joka oli jo sunnuntaina lapsia katsomassa pääsi taas apuun. Jälkeenpäin olen miettinyt että kyllähän molemmilla kerroilla eläimet olisi saatu kotiin ilman minuakin, mutta minä olisin tullut hulluksi jos olisin vain joutunut seuraamaan tilannetta katsomalla ulos ikkunasta. Suuren suuri Kiitos siis Johannalle avusta!!!
Pää pyörryksissä lähdin käymään kylän huoltsikalla kun jääkaappikin loisti tyhjyyttään, vaan eipä siltäkään reissulta puuttunut jännitystä. Ostokset tehtyäni auto ei lähtenytkään ensin käyntiin, hermoiltuani ja pari kertaaa stratattuani auto lähti käyntiin ja matka kotiinpäin alkoi vauhdikkaasti, ajattelin et nyt mennään sit äkkiä että ei kerkee auto hajota. Joo tuli poliisitkin vastaan, mutta satuin olemaan just risteyksessä lähdössä ja olin ihan just laittanu turvavyönkin kiinni, ja kyllä mä sit ihan rajotusten mukaan ajoin! ;D Ajoin kunnes auto sammu, mutta siinä vaiheessa olin jo 200metrin päässä kotoa. Taas starttailin aikani ja pääsin kotiin. Sitten tuli tieto että yksi eläin poikii metsäautotien päässä olevassa metsässä. Ei puuttunut jännitystä siitäkään hetkestä. Sitten joukko ihmisiä hypättiin 2 paikkaseen pikkumaasturiin, minä jauhoastiassa ja kaksi isokokosta miestä takakontissa seurana. Hätä ei lue lakia ja niin sitä mentiin. Kauimmainen lauma löytyi pian ja sitä olikin jo useampi ihminen karhaamassa kotiinpäin. Meidän kyydissä tuli myös nainen josta nämä eläimet on meille hankittu, ja hänen perässään eläimet lähtivätkin aika hyvää vauhtia kulkemaan kohti kotia. Taas oli tunne että hyvinhän tämä menee. Ensimmäinen suuri pelto jota pitkin lähdettiin kotiinpäin oli todella raskas kuljettava, kumpparit keräsivät ison rapalöntin itseensä ja jalat olivat todella raskaat, eteenpäin oli silti mentävä. Mutta sitten elukat tekivätkin täyskäännöksen ja palasivat pellon alkupäähän. Minä seisoin keskellä peltoa ja mietin että mihinkäs suuntaan tästä lähtisin. Sitten kun ajattelin että lähden takasin päin, niin tössähdinkin naamalleni sinne rapakkoon kun kengät oli jumittuneet liejuun. Että itkeäkkö vai nauraakko???
Kyllä ne eläimet sitten rauhallisesti lähtivät taas kotia kohden ja hyvin meni pitkän matkaa, kunnes kerkesin taas ajatella että hienosti tämä menee, nimittäin lauma lähti kohti valtatietä. Edessä oli vielä tiheä metsä mutta kuitenkin, suunta oli väärä ja pelko siitä että kohta ne on tiellä oli karmiva. Saatiinhan ne sieltä sitten kääntymään ja hissukseen sitten tultiin kotiin ja aitaukseen, huh!
Suurin osa lähti samantien hakemaan toista laumaa kotiin, ajatuksena että yksi kantaa sen vasikan joka on syntynyt ja muut eläimet seuraavat varmasti perässä. Minä ja Hannu jäätiin kotiin muutaman muun kanssa vahtimaan elukoita ja vahvistamaan aitausta. Kaikki rautaputket, rautatikkaat, ovielementit ja kaikki narut ja muovinpalaset laitettiin varmistukseksi, etteivät ne enää lähtis karkuteille. Toinen lauma saapui sitten kotiin, ilman vasikkaa, koska se ei ollut vielä syntynytkään. Siis kaikki hyvin. Illan aikana syntyi sitten se vasikka, mutta ilmeisesti se oli jo menehtynyt ennen syntymäänsä. Siinä vaiheessa tuntui että pitäsköhän sitä luovuttaa. :/
Kaiken tämän jälkeen asennettiin aitaukseen vielä sähköpaimen varmistamaan että enää ei tätä kauhutarinaa pääsisi tapahtumaan. Onnellinen olen siitä että ainakin kaikki ihmiset säilyivät kaiken tämän keskellä hengissä ja ehjin nahoin.
Paljon oli kirjotettavaa ja paljon jäi varmasti kirjottamatta mutta kaikille apuna ja tukena olleille SUURI KIITOS!!!
Toinen hieho poiki eilen ja voi sitä onnen hetkeä kun sain nähdä sen pienen vasikan, joka taapersi emonsa vierellä! Kaikki kärsimys olikin palkittu ja enää ei tee mieli luovuttaa. Nyt kuulumisiin taas täältä wauhtikartanolta! :)
Ei voi kyllä muuta sanoa, niin ihana pääsiäinen oli että tätä ei unohdeta ikinä! Eläimien saapuminen ja niihin tutustuminen on ollut mahtavaa, päivä päivältä lemmut tulevat rohkeimmiksi ja oppivat tuntemaan äänemme ja tulevat uteliaina haistelemaan. Arvojärjestys näkyy olevan haikuilla todella tärkeä, isommat kyllä tulevat sarvineen tökkimään pienempiään jos nämä saavat huomiota liian paljon.
Meidän koiratkin ovat vuorollaan tutustuneet lemmuihin ja todella hyvin ovat ottaneet vastaa nämä uudet tulokkaat. Puolin ja toisin kaikki on mennyt hyvin. Taaaiii...ensimmäinen yö lehmien tulon jälkeen meni sellaisessa konsertissa että oksat pois, koirat nimittäin eivät olleet vielä nähneet lehmiä ja yön tullessa haukkuivat taukoamatta, luulivat kai että tontilla on tunkeilijoita...anteeksi vaan kaikki naapurit jotka joutuivat konserttia kuuntelemaan! :/ Ajokoirilla oli seuraavana päivänä hieman äänet käheänä, onneks ei tarvinnu jänismetälle lähteä! :D
Vieraita meillä kävi koko pääsiäisen tasaseen tahtiin, varmasti enemmän kuin koko alkuvuotena yhteensä, mutta se ei haitannut, päinvastoin! Kiitos vain kaikille ihanille vierailijoille! <3 Ottakaahan pian uusintakierros, pian on meillä pikku-karvalehmiäkin ihasteltavana...ja uudet ihailijat ovat myös tervetulleita! :)
Elämä jatkuu taas entistä mielenkiintoisempana ja seuraavana alkaakin Hertan kunnostus kohti vaasan näyttelyä, tyttösellä on kauheen karvanlähtö aika, mut onneks aikaa on vielä vajaa pari viikkoa! :D
Mutta nyt kuulumisiin täältä wauhtikartanolta! :D
Meidän koiratkin ovat vuorollaan tutustuneet lemmuihin ja todella hyvin ovat ottaneet vastaa nämä uudet tulokkaat. Puolin ja toisin kaikki on mennyt hyvin. Taaaiii...ensimmäinen yö lehmien tulon jälkeen meni sellaisessa konsertissa että oksat pois, koirat nimittäin eivät olleet vielä nähneet lehmiä ja yön tullessa haukkuivat taukoamatta, luulivat kai että tontilla on tunkeilijoita...anteeksi vaan kaikki naapurit jotka joutuivat konserttia kuuntelemaan! :/ Ajokoirilla oli seuraavana päivänä hieman äänet käheänä, onneks ei tarvinnu jänismetälle lähteä! :D
Vieraita meillä kävi koko pääsiäisen tasaseen tahtiin, varmasti enemmän kuin koko alkuvuotena yhteensä, mutta se ei haitannut, päinvastoin! Kiitos vain kaikille ihanille vierailijoille! <3 Ottakaahan pian uusintakierros, pian on meillä pikku-karvalehmiäkin ihasteltavana...ja uudet ihailijat ovat myös tervetulleita! :)
Elämä jatkuu taas entistä mielenkiintoisempana ja seuraavana alkaakin Hertan kunnostus kohti vaasan näyttelyä, tyttösellä on kauheen karvanlähtö aika, mut onneks aikaa on vielä vajaa pari viikkoa! :D
Mutta nyt kuulumisiin täältä wauhtikartanolta! :D
+052.jpg)
+031.jpg)
+023.jpg)
+017.jpg)
+014.jpg)
Tänään on se päivä jota on odotettu pitkään ja jonka eteen on paiskittu töitä. Meidän ikiomat ylämaankarjaneidot ja vasikat ovat kotiutuneet, ja erittäin hyvin ovatkin sillä ainakaan vielä eivät ole karkuun yrittäneet.
Tästä se sitten alkaa, meidän uusi elämä, ihanaa...<3
Taas yksi toive on toteutunut. Toiveet ne tuppaa toteutumaan kun niihin uskoo ja niiden eteen tekee töitä, vaikka myös ripaus hyvää onnea taidettiin tarvita. =)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)